keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Lehtonen: Putkinotko (1919-1920)

Kommentteja:

- ehkä Joel Lehtonen tuntuu siksi jollain tavoin lähellä, että olen asunut joitain vuosia Savonlinnassa & niin kirjan kuin elokuvan paikat ovat tuttuja

- 21.9.2010 näin sattumoisin TV2:sta "Putkinotkon", jota en ollut nähnytkään muistaakseni aiemmin

- tuntui että elokuva jotenkin loppui kesken; kirjassa kuvataan lopuksi Aapeli Muttista & Lyygiaa ja he jäävät pohtimaan Putkinotkon & Käkriäisten tulevaisuutta

- toissa kesänä lukaisin kirjan ensimmäistä kertaa läpi & sekä selailin Pekka Tarkaan perusteellista kaksiosaista elämänkertaa

- alaotsikkona kirjassa on "Kuvaus laiskasta viinatrokarista ja tuhmasta herrasta" - mieleen tulee kirjan luettua, että tuo alaotsikko on kirjoitettu ikään kuin Lyygian suulla, joka sivuste seuraa Muttisen & Käkriäisten outoa suhdetta

    *    *    *    *

"Putkinotko" kertoo samannimisen pientilan asukkaiden Juutas Käkriäisen ja hänen suuren perheensä elämästä ja heidän suhteestaan Putkinotkon omistavaan kirjakauppias Aapeli Muttiseen. Paikka sijaitsee Saimaan rannalla reilun tunnin höyrylaivamatkan päässä Savonlinnasta. Tarina sijoittuu sisällissotaa edeltävälle ajalle 1900-luvun alkuvuosiin; ja mm. Pekka Tarkka on todennut, että Lehtosen tarkoituksena on ollut pohtia yhdestä näkökulmasta syitä, miksi punaisten ja valkoisten vastakkainasetteluun jouduttiin.

    *    *    *    *

Kirjaa alkaa eräänä loppukesän päivän aamuna ja päättyy saman päivän iltaan. Ensimmäinen ja toinen kappale ovat Putkinotkan ja seudun kuvausta. Vasta kolmannessa kappalessa päästään varhaiseen aamuun ja Putkinotkon pihapiiriin. Neljännestä seitsemänteen kappaleeseen emäntä Rosina alkaa aamutoimensa, muut vielä nukkuvat. Hän miettii itsekseen elämää Putkinotkossa ja hoitaa samalla talon eläimiä.

Sitten alkavat heräillä muut mummo, Rosinan äiti ja pienimmäinen Luukas. Toiseksi nuorin Repekka ja 15-vuotias Leja, joka alkaa keittää kahvia. Seuraavaksi kahville ehtivät Juutas Käkriäinen ja vanhimmat poikansa Malakias ja Ananias. Myös Topi, Saara, Sanelma, Ester ja Jopi. Pisimpään makailee vanhin tytär Saara.  Tapojensa mukaisesti Rosina ja Juutas alkavat heti aamusella riidellä jostain asiasta; Juuta suuttuu ja lähtee kylille vihaisena  mutta tulee hetken kuluttua takaisin.

Jopi, Saara ja Rosina valmistautuvat kaupunkiin lähtöön höyrylaivalla. Mummo ja pienimmäinen Luukas nukkuvat. Aamutohinan jälkeen lähtevät rantaan veneelle. Malakias ei ole tyhjentänyt venettä vedestä ja Rosinalle tulee kiire lappaa vene tyhjäksi. Juutas soutaa väkensä laivalle ja palaa sitten takaisin.

Topi ja Ananias ovat valmistautumassa heinäntekoon.  Juutas itse lähtee myllylle jauhoja hakemaan. Sanelma, Ester ja Repekka leikkivät porsaan kanssa. Ensimmäisenä heinänteossa ovat Leja ja Topi. Sitten tulevat Ananias hevosineen ja muut. Myös nuorimmat ovat mukana, Luukaskin. Aikansa tehtyään töitä menevät lampeen uimaan.

Sillä aikaa Saara, Jopi ja äiti Rosina ovat saapuneet Savonlinnaan. Äitäi lähtee asioilleen ja jättää Jopin Saaran kontolle. Jopi kuitenkin eksyy heti Saarasta ja jää lähtöön saakka satamaan. Saara lähtee laivalla tapaamansa miehen matkaan päiväksi. Äiti käy apteekissa ja veljensä Maunon perhettä katsomassa Kasinosaarilla. Päättävät hekin Rosinatn pyynnöstä lähteä Putkinotkoon, heinäntekoon ja viinaa polttamaan, jos Juutas vain suostuu yhteistyöhön, mitä Mauno ei epäile. Mauno on menettänyt työnsä verstaalla, joten hänellä ei ole mitään estettä lähtemiselle. Tähän asti Mauno ja Juutas ovat myyneet Maunon hankkimaa mutta muiden polttamaa pimeää viinaa. Rosinalla on nytkin tyhjiä pulloja mukanaan täytettäviksi ja vietäviksi takaisin Juutakselle.

Laivan saapuessa takaisin Juutas Käkriäinen on vielä jauhoja hakemassa, ja autuasti unohtanut, että hänen pitäisi hakea Rosina ja lapset. Rosinan onneksi Mauno on ottanut oman veneen mukaan, mitä hän on vedättänyt höyrylaivan perässä, jolla seurue pääsee järvenselältä rantaan. Juutaksen jauhosäkki on matkalla myllyltä revennyt, joten hän joutui hakemaan kotoa Ananiaksen hevosineen, ja tullessaan takaisin hän kuulee rannalta ääniä. Juutaksen paluu Putkinotkoon sattuu samaan aikaan, kun matkalaiset saapuvat rantaan.

Kotiin tultuaan Rosina keittää tulokahvit ja sakki syö hänen kaupungista tuliaisina tuomansa vehnäset. Muut ovat jo pöydässä, kun Juutas ja Ananias saapuvat vihdoin perille. Rosina ei toru Juutasta siitä, ettei tämä muistanut hakea heitä järveltä. On tyytyväinen saamiinsa jauhoihin. Syövät sitten päivällisenkin ja menevät ruokalevolle. Repekka ja Ester telmivät uusissa hameissaan, jotka Rosina toi tullessaan.

Mauno alkaa jossain vaiheessa jututtaa Juutasta viinanpoltosta, mutta Juutas ei halua ryhtyä moiseen. Ei pidä siitä että häntä painostetaan. Ehkä muuten. Myöhemmin illalla kun hän on aikansa sulatellut asiaa myöntyy pontikan keiton aloittamiseen. Sitä ennen ehtii Aapeli Muttinen lyygioineen ja uusine moottoriveneineen saapua Putkonotkon satamaan. Hyväntuulinen Aapeli tervehtii talonväkeä ja antaa lapsille karamellejä. Kyselee Lejaa auttamaan tavaroiden kantamisessa huvilaansa. Kun Lejaa ei näy Saara tarjoutuu auttamaan. Hänellä on oma lehmä ojassa, sillä hänen pitäisi palauttaa salaa Lyygialta luvatta lainaamansa kengät takaisin.

Muitakin toiveita Muttisella on. Hän haluaa tapojensa mukaisesti vielä tuloiltana saunoa ja viedä Käkriäisiltä mukanaan hieman ruokatarvikkeita, joista hän auliisti maksaa. Vietyään tavaransa huvilaan Muttinen, Lyygia ja Saara palaavat Putkinotkoon. Käkriäiset ovat olleet vielä jonkin aikaa heinapellolla, mutta sauna on pantu jo lämpiämään.  Topi ja Malakias ovat lämmittäneet. Ensin menevät miehet saunaan. Sitten naiset. Hieman yksinkertainen vanhin poika Malakias saa sätkyn, kun Maunon Pertan tytär Sanelma tulee samaan aikaan hänen kanssaan saunaan.

Saunan jälkeen Muttinen lyygioineen palaa huvilaansa. Istuskelevat terassilla ja ihastelevat illan pimeyttä. Juutas, Mauno ja Ananias ovat lähteneet vielä rankin tekoon, mutta ottaneet tuulastusvälineet ja haulikon mukaansa. Pyssy laukeaa vahingossa Muttisen huvilan suuntaan, mistä seuraa vähäinen välienselvittely.

    *    *    *    *

"Putkinotkon" lopulla sattuneen harhalaukauksen kirjakauppias Aapeli Muttista kohtaan voi nähdä symbolisesti - sisällissodan aloituksena. Sinänsä .. harmiton, hieman koivun lehviä ravisuttava laukaus mutta lähes kohti.

Lehtonen on kuvannut tilanteen kahteen kertaan, kahdesta eri näkökulmasta, joten hän haluaa korostaa sen merkitystä.

    *    *   *    *

s. 117

- karelianismin kritiikki
-- Putkinotkon Bongman, eskapismia; "Kerran kesällä" (1917), "Kuolleet omenapuut" (1918)

s 138, 144-145

- Lehtosen varhaisteosten dionyysinen dekadenssi vs. dagdrivare etc
-- elämänvirtaan heittäytyminen, nautinto; "Mataleena" (1905)
--> hullujen laulu: "Ja dekadentteja me tahdomme olla, jos muut terveydellään pöyhkeilevät."
--> seksuaalisuus, pakanallisuus, estetismi; transgression kiihko, halu heittäytyä normien tuolle puolen
--> "Paholaisen viulu" (1904), "Villi" (1905) demoninen toiminta; miehet: arkaainen, kadotettu voima, sadismi
--> mm. Don Juan - hahmot, tahdon heikkous, ei taiteeksi

s 204-205

- proosarunot "Rakkaita muistoja" (1911), "Markkinoilta" (1912)

s. 216

- Päivä-lehden piirissä (kuten L. Onerva, Aino Kallas, Volter Kilpi, Leino)

s 234 -235

- innostui aluksi valkoisten voitosta, sitten "Kuolleet omenapuut" (1918) - novellit
-- 'Aapeli Muttinen sodassa', 'Pikku Liisa', 'Bongmanin kuolema'
--> raakalaismaisuus

s 165

- suoritusyhteiskunnan kritiikki "Rakastunut rampa" 20-luvulla

s 340

- modernistinen "Henkien taistelu" (1937)

3 kommenttia:

  1. Aapeli Muttinen kirjailijan alter ego & tilanne muutenkin samanlainen kuin hänellä oli omaan sukulaiseensa.

    Eräänlainen yhteiskunnallinen kokeilu. Miten käy kun köyhälle antaa (lähes) ilmaiseksi pientilan? Muttinen arvelee tehneensä joitain virheitä, muttei hän ole tyytyväinen Juutaksen perheeseenkään. Poikkeuksena ainakin Leja.

    Ihmetyttää, miksei Muttinen tukenut Lejan tai muidenkaan kouluttamista & antanut kirjoja edes rippilahjaksi, vaikka halusi olla perheen ystävä. Mies oli sentään kirjakauppias.

    VastaaPoista
  2. Muttinen asetti tilanpidolle ehtoja, jotka tuntuvat aika erikoisilta:

    1) kiviaidan rakentaminen (vähitellen vuosien aikana) -- mitä sitäkään ei Juutas tehnyt ennen kirjallista kontrahtia.

    2) mudan vieminen omenapuiden ravinteeksi -- omenapuut kuolivat Juutaksesta huolimatta talvella

    3) talon ylläpito & korjaaminen -- varsinkin ikkunan korjaaminen -- korjaamattomuus johti siihen, että koko seinä lahosi -- lopulta perhe muutti saunaan asumaan, kun Juutas ei saanut sitä korjattua -- työ oli kuitenkin vaiheessa...

    Juutas & Rosina saivat vapaasta viljellä & raivata maata. Ei mitään muita velvollisuuksia Muttista kohtaan.

    Ongelmakohtia:

    1) suullinen kontrahti aluksi, sitten 15 v paperilla, joka sekään ei ollut mikään ehdoton takaraja (suullisesti sanottuna)

    2) vasta pakko sai Juutaksen tekemään jotain (Muttisen puuttui kykyä käsitellä Juutasta)

    3) Muttinen lupasi Käkriäisille osan Putkinotkoa (kiviaitaan saakka), jos täyttävät hänen ehtonsa (jotka olivat mitättömät, mutta niitäkään Juutas ei täyttänyt & lupaus menetti merkityksensä (ja sai aikaan katkeruutta ja vihaa perheessä)

    4) Muttinen oli kuin isäntä suhteessa torppareihin & saattoi mielivaltaisesti kohdelle perhettä (jos niin halusi...)

    VastaaPoista
  3. Muttisen päätös Putkinotkon suhteen aivan kirjan lopussa (mitä ei tullut elokuvassa) oli, että hän päätti lahjoittaa (suurimman) osan Käkriäisille, minkä avulla hän uskoi löytäneensä ratkaisun ongelmiin, mutta ei ollut vieläkään varma asiasta!!

    Juutas saattoi esim. myydä tilan & alkaa ammattimaisesti trokaamaan & valmistamaan vain viinaa, mutta sen hän teki tällöin täysin itsenäisesti eikä Muttinen voinut enää siihen vaikuttaa.

    Yhteiskunnallisesti suhde 'maatalousyrittäjän' (porvarin) ja vuokraviljelijän / torpparin (palkkatyöntekijän) välillä tuntuu ratkaisemattomalta. Muttinen asettaa Käkriäiset kuitenkin lopuksi mielenkiintoiseen tilanteeseen: perhe & ystävät, jotka haukkuvat & vihaavat porvareita muuttuvat itse, ainakin hetkeksi, sellaisiksi. Juonikasta.

    VastaaPoista